Seuran pimiö kaipaa kevätsiivousta.
Aloitamme talkoot lauantaina
9.6 klo 10. Projekti jatkuu lomien jälkeen elokuussa ja tavoitteena on
saada tilat hyötykäyttöön esim. studiona.
Tiloissa on myös
joidenkin henkilöiden tavaroita lukollisissa kaapeissa. Mikäli muistat
jättäneesi tiloihin tavaroita, niin ne tulisi noutaa viimeistään
talkoopäivänä. Tämän jälkeen toimitamme ylimääräiset tavarat ja muut
litkut kaatopaikalle.
Toivon kaikilta aktiivista osallistumista!
Pimiö sijaitsee siis Puijonlaaksossa Sammakkolammentien varrella (lähellä Ahkiotien risteystä).
pj. Vesa Toivanen
0500 571 884
lauantai, 2. kesäkuuta 2012
torstai, 24. toukokuuta 2012
Kameraseuralle uusi logo
Kuopion Kameraseura ry on tänään saanut uuden logon.
Logon suunnitteli jäsenemme Petri Damstén
- suuret kiitokset Petrille.
keskiviikko, 23. toukokuuta 2012
Arsmatin huipputarjous alueen kuvaajille
Huipputarjous pohjoissavolaisille kameraseuroille!
Kuopion Kameraseura ry:n Digifotomaraton 2012 -yhteistyökumppani Offset- ja digipaino Arsmat (arsmat.fi) on hankkinut uudenuutukaisen laadukkaan FOGRA-sertifioidun Canon Imagepress C6010 -digipainokoneen.
Kuopiossa sijaitseva Arsmat tarjoaa tutustumistarjouksena pohjoissavolaisten kameraseurojen jäsenille kahdeksan (8) kuvan sarjan kuvatulosteita max. A3-koossa á 20,00 €/kuvaaja (sis. ALV 23 %), kun tilaajia on vähintään 10 kpl. Kuvan formaatti 28 X 42 cm (~A3 )(sama kaikille kuville). Kuvat ladataan yhteiseen Internet-pilvipalvelukansioon ja valmiit kuvat toimitetaan tilaajille aina, kun 10 tilaajaa koossa.
Sitovat tilaukset Jukka-Pekalle yhteystietoineen 30.6.2012 mennessä sähköpostilla -> jpkorpi@gmail.com, josta saat lisäohjeita.
maanantai, 21. toukokuuta 2012
Kuopion Kameraseuralla uusi domain-nimi kuopionkameraseura.org
Jess!
Kuopion Kameraseuran verkkosivut löytyvät nyt osoitteesta www.kuopionkameraseura.org; vanha osoitekin http://kksry.blogspot.com kyllä spelittää (mutta sitä on turha enää levittää).
Mutta - kunhan saadaan logo valituksi, niin laitetaan asiasta mediatiedote.
Kuvaterveisin
- -
Pete D. ja Jukka-Pekka K.

torstai, 17. toukokuuta 2012
Kuopion Kameraseura ry hallitus uudistui
Vuosikokouksessa 15.5.2012 Kuopion Kameraseura ry hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet:
Vesa Toivanen (uusi puheenjohtaja)
Kari Solehmainen (uusi)
Jorma Ikonen
Varajäseninä
Sirpa Tavasti ja
Petteri Mussalo (uusi).
Vesa Toivanen (uusi puheenjohtaja)
Kari Solehmainen (uusi)
Jorma Ikonen
Tero Räsänen
Varajäseninä
Sirpa Tavasti ja
Petteri Mussalo (uusi).
keskiviikko, 16. toukokuuta 2012
Talven riemua toukokuun kuvaksi
Tero Lähdesmäki voitti Toukokuun kuvan -maininnan Talven riemua -kuvallaan (9 p.)
Raati totesi Tero Lähdesmäen kuvasta seuraavaa: "Vauhdikas kuva. Aurinko hienosti kohteen takana. Onnistunut sommittelu. Liike saatu upeasti pysähtymään" - ISO 100; (1/640 s).
Kilpailu oli tässä kuussa todella tasainen. Toiseksi sijoittui kahdeksalla pisteellään Tero Lähdesmäen Sami Kontion lentokonetta kuvaava otos. Kolmanneksi rankattiin Petteri Mussalon "Over the top" seitsemällä pisteellään.
Neljänneksi sijoittui J-P Korpi-Vartiaisen "Kitten begs fish from granny at Jyskyjärvi" kuudella pisteellä. Jaetulla viidennellä sijalla olivat Petri Damstenin "Tulip Hill" ja "Short life"; Petteri Mussalon vauhdikas "Oops" sekä Julia Vistbakkan "Melancholy".
Kiitokset kaikille osallistujille.
Kuukauden kuva -kisa jatkuu koko kesän ajan siten, että jäsenillä on mahdollista ladata yhteensä yhdeksän kuvaa elokuun 10. päivään mennessä 2012.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)