keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Nappasin hienoja kuvia Kalaryssäyksessä, saanko julkaista kuvia ja missä?


Valokuvat ja tekijänoikeus - kuvien julkistaminen


Lue tietosuojavaltuutetun asiaa koskeva ohje VALOKUVA JA YKSITYISYYDEN SUOJA HENKILÖ-
TIETOLAIN KANNALTA täältä.

Myös opettajien tekijänoikeusoppaassa on tietoa asiasta. Myös täällä koulukuvista tms. Muista myös kotirauha ja yksityisen omaisuuden suoja.

1 kommentti:

  1. Muista myös tämä: kuvan otttaminen ja sen julkaisu on erotettava tiukasti toisistaan. Jos julkaistu valokuva loukkaa kuvatun kunniaa, niin loukattu voi nostaa kanteen kunniansa loukkaamisesta ja oikeus langettaa asiasta aikanaan tuomion ja määrää korvauksista. Tuolloinkaan kuvaamista ei tuomita, vaan ainoastaan kuvan loukkaamistarkoituksessa julkaiseminen.

    Kenelläkään ei ole etukäteen oikeutta estää valokuvaamista eikä kuvan julkaisemista, ei edes karnevaalien järjestäjällä niin pitkään, kun tilaisuus ei ole oikeasti laissa määritelty yksityistilaisuus. Oikeuskäytännön mukaan järjestävä taho voi jälkikäteen vaatia poliisia tutkimaan, syyllistyikö kuvaaja salakatseluun kuvatessaan esim. alastomia ihmisiä hotellin yleisötiloissa tai allasosastolla. Kuitenkaan järjestäjällä ei ole oikeutta estää valokuvaamista kyseisissä tiloissa, eikä myöskään ole oikeutta saada nähdäkseen jo otettuja valokuvia tai oikeutta vaatia otettuja kuvia tuhottavaksikaan.

    Vasta jälkikäteen voidaan todeta mahdollinen syyllisyys ja siitä sitten tuomitaan salakatselusta tai jätetään tuomitsematta.

    Muistutan vielä, että lakiin perustumattoimia valokuvaamiskieltoja ei kenenkään tarvitse noudattaa. Julkisissa tiloissa ja tapahtumissa saa valokuvata. Hyvän tavan mukaan kysyn itse luvan kuvattavilta kuvan julkistamiseen. Mainostarkoitukseenhan lupa on välttämätön.

    VastaaPoista