maanantai 6. toukokuuta 2013

Karhun kannoilla


METSÄMUSEO LUSTON UUSISSA ERIKOISNÄYTTELYISSÄ KULJETAAN KARHUN
KANNOILLA JA NÄHDÄÄN VALOKUVIA SAVOTOILTA SEKÄ PILAPIIRROKSIA METSÄSTÄ

Karhun vuosi

Tampereen museokeskus Vapriikin tuottama Karhun vuosi -näyttely vie
museokävijän karhumetsään. Karhu tulee tutuksi myyttisenä metsän
kuninkaana sekä muinaisten suomalaisten palvomana jumalana ja esi-isänä.
Myyttisen karhun rinnalla kulkee vahva tietopaketti karhusta
luontokappaleena, ja esiin nostetaan myös karhun nykyinen asema
kiisteltynä suurpetona ja metsästäjän tavoitelluimpana saaliina.
Palkitun luontokuvaajan Antti Leinosen upeat karhukuvat värittävät
matkaa ja täytetyt karhut antavat tuntumaa metsän kuninkaan
kohtaamiseen. Näyttely on esillä Lustossa 17.11.2013 saakka.

Savottavalokuvia Ilomantsin saloilta

Metsä josta itseni löysin -näyttely esittelee metsäteknikko Pentti
Väänäsen valokuvia Ilomantsin saloilta 1950–1980. Pentti Väänänen
(1926–2008) teki elämäntyönsä Metsähallituksen Ilomantsin hoitoalueen
metsäteknikkona. Intohimoisena valokuvauksen harrastajana hän kantoi
työmailla aina kameraa ja ikuisti kuviinsa niin arkisen työn savotoilla
kuin metsätalouden haastavat murrosvuodet.

Väänäsellä oli voimakas palo näkemänsä ja kokemansa tallentamiseen. Hän
oli monella tapaa uranuurtaja ikuistaessaan arkisia työtapoja ja
tilanteita ennen kuin niiden arvo historiallisessa kontekstissa täysin
ymmärrettiin. Valokuvien kuvatekstit ovat Pentti Väänäsen itsensä
kirjoittamia. Näissä pienissä tarinoissa Väänänen vie lukijan ja
katsojan siihen hetkeen, aikaan ja paikkaan, jossa kuvat ovat
tallentuneet.

Väänäsen visuaalisesti ja teknisesti korkeatasoisista valokuvista
koottu näyttely on esillä Lustossa 30.3.2014 saakka, jonka jälkeen
näyttely lähtee kiertämää mm. Metsähallituksen Luontokeskuksiin.
Näyttelyyn liittyy myös Metsä josta itseni löysin -valokuvajulkaisu
(Maahenki 2013), jonka pääpaino on noin 200:ssa Väänäsen ottamassa
valokuvassa.

Mainioita pilapiirroksia

Mainio Metsälehti -näyttelyssä esitellään Hannu Virtasen Metsälehdelle
tekemiä pilapiirroksia 1990-luvulta aina näihin päiviin saakka.
Valmiiden piirrosten lisäksi esillä on myös taiteilijan luonnoksia ja
työvälineitä. Vuoden vaihteessa eläkkeelle jäänyt Virtanen ehti piirtää
Metsälehteen 30 vuoden ajan. Ennen pilapiirrosten laatimista Virtanen
teki lehteen Torakorven Tartsan -sarjakuvaa sekä kuvituskuvia. Virtanen
tarkastelee piirroksissaan metsäalan päivän polttamia kysymyksiä
oivaltavalla tavalla, välillä viiltävän kriittisestikin. Piirroksissa ei
ole kuitenkaan unohdettu inhimillisyyttä, vaikka mukana on niin
sarkasmia kuin ironiaakin. Näyttely juhlistaa osaltaan Metsälehden
80-vuotista taivalta, ja se on esillä Lustossa 12.1.2014 saakka.

- - - - -
Metsämuseo Lusto Punkaharjulla on avoinna toukokuussa päivittäin klo
10–17, kesä–elokuussa päivittäin klo 10–19, syyskuussa päivittäin klo
10–17 ja talvikaudella ti–su klo 10–17. Näyttelyliput: aikuiset 10 €,
eläkeläiset ja opiskelijat 8 €, lapset 5 €, perhelippu 25 €. Yli 10
henkilön ryhmät: 9€ / 7€ / 4€. Opastetut kierrokset näyttelyihin: 50 €/1
h tai 70 €/1,5 h.

Lisätietoja: www.lusto.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti