perjantai 17. toukokuuta 2013

Kesän kuumin kuvakisa DIGIFOTOMARATON


¤ DIGIFOTOMARATON 2013 haastaa erityisesti aloittelevat valokuvaajat 

¤ Kuvaaja Digifotomaraton 2012 -voittaja Tiina Vehviläinen, jolla ei ollut edes omaa kameraa kisaan osallistuessaan. 
¤ Kuopion Kameraseura ry järjestää kesän kuumimman kuvakisan, Digifotomaratonin jo 16. kerran pe 30.8. – la 31.8.2013 kahtena eri kilpailuna. Tänä vuonna hienoja kamera- ja valokuvaustarvikepalkintoja tavoitellaan perinteisessä, kuuden kuvan 6 h mittaisessa Digifotomaraton -kisassa sekä ensimmäistä kertaa Kuopiossa myös kahdeksantoista kuvan 24 h kestävässä Superdigifotomaraton -kilpailussa, jossa sallitaan myös kuvankäsittely. 

Kummassakin kilpailussa on kaksi sarjaa: aloittelijat ja avoin sarja. Kukin kilpailija voi osallistua vain yhteen kilpailuun ja yhteen sarjaan. Kuvat saa olla otettu millä tahansa kameralla – niin digipokkarilla, kamerakännykällä kuin digijärkkärilläkin. 


Ensimmäisenä starttaavat matkaan perjantaina 30.8.2013 klo 16 yhteensä 24 h mittaiseen Superdigifotomaratoniin osallistuvat kuvaajat, joiden tehtävänä on ottaa vuorokauden sisällä kaikkiaan 18 kuvaa. Tässä kisassa kuvankäsittely on sallittua.

Lauantaina 31.8.2013 klo 10.00 kuvaamaan säntäävät 6 h kestävään perinteiseen Digifotomaratoniin osallistuvat kuvaajat. Tässä kuusi tuntia kestävässä valokuvauskilpailussa on kuvattava kuusi aihetta ja kuusi kuvaa annetussa järjestyksessä. Kuvankäsittelyä ei tässä perinteisessä kisassa sallita. 

Kumpikin kilpailuista päättyy la 31.8.2013 klo 16.00, mihin mennessä kilpailijoiden on oltava muistikortteineen järjestäjän ilmoittamassa kuvien latauspisteessä. 

Kuopion Kameraseura ry haluaa vuonna 2014 tulevan 60-vuotisjuhlavuotensa merkeissä haastaa erityisesti aloittelevat valokuvaajat mukaan, ja siksi kamerakännyköillä ja digipokkareilla kuvaavat ovat tervetulleita mukaan kilpailemaan.  

Oman lisämausteensa kesän 2013 Digifotomaratonille tuovat samaan aikaan Kuopion kesän runsaassa tapahtumatarjonnassa järjestettävät Elonkorjuujuhlat sekä Kuopion Taiteiden juhla, jotka kumpikin takaavat runsaasti mielenkiintoisia kuva-aiheita ja tapahtumia kisaan osallistuville. 

Lisätietoja: Kuopion Kameraseura ry - jpkorpi(at)gmail.com 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti