sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hyppää FIAPin kyytiin!

Mikä ihmeen FIAP?


FIAP on kansainvälinen valokuvaajajärjestö. FIAP edistää valokuvataiteen kehitystä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Vastaavia järjestöjä ovat UPI ja amerikkalaisten PSA.

FIAPin näkyvin toimintamuoto on hallinnoida ja tukea kansainvälisten valokuvanäyttelyiden järjestämistä. Maailmassa järjestetään vuosittain noin 200 järjestön suojeluksessa olevaa näyttelyä. Tänä vuonna listalla on toistaiseksi yksi suomalainen näyttely, todennäköisesti kalenteri karttuu vuoden mittaan - ks. http://www.fiap.net/index-en.php

Osallistuminen näyttelyihin parantaa omaa kuvallista ilmaisua, kehittää valokuvaamisen taitoja ja tietämystä. Lisäksi myös jossain tapauksessa materiaalista hyvää, mitaleja ja kirjanmerkkejä on tarjolla. Hienoin järjestely tässä suhteessa on Yhdistyneissä Arabiemiraateissa: jos saat palkinnon (kultaa, hopeaa tai pronssia tai kunniamaininnan), saat viiden päivän reissun matkoineen ja majoituksineen Dubaihin. Ei paha.

Meitä on seurassamme muutama näyttelykuvaaja ja toinen mokoma niitä,  eivät ole vielä tulleet ulos kaapista.

Esittelemme FIAP-näyttelytoimintaa  torstaina 30.1.2014 digiluolalla klo 18. Kerromme mielellämme perusperiaatteista, osallistumisesta, kuvavalinnoista ja eri sarjojen säännöistä. Tule!

Petteri Mussalon näyttelyissä olleet kuvat löytyvät osoitteesta http://mup.kuvat.fi/kuvat/FIAP+läpäisyt/

Ja Petri Damsténin näyttelyissä menestyneitä kuvia löytyy täältä ->  http://torturedmind.org/media/peeks_and_beyond.pdf

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti