tiistai 14. tammikuuta 2014

Hyppää siivelle: ainutlaatuinen näyttely Kuopiossa

Andy Horner’in ’Sweden Panorama’ - valokuvanäyttely 13.1. - 1.2.2014 Kuopion pääkirjastolla


"Nils Holgerssonin" matkakertomus


Me kuopiolaiset olemme oikeastaan hyvin onnekkaita. Olemme saaneet nähtäväksemme valokuvaaja Andy Hornerin Sweden Panorama -näyttelyn ensimmäisinä Suomessa ja Ruotsissa. Käykää ihmiset Kuopion pääkirjastossa ihastelemassa naapurimaamme kauneutta ja samalla myös sen kauneimpia paikkoja. 


Kalkkikivikalliomuodostelmia Gotlannin lähistöllä (kuva Andy Horner)


Andy Hornerin mukaan Sweden Panorama -näyttelyn koostaminen tapahtui kesinä 2004-2006 kiertämällä Ruotsia ristiin rastiin tarkan suunnitelman mukaan ja pääasiassa Unescon maailmanperintökohteita dokumentoimalla. Hän kertoi tämän projektin myötä päässeensä syvälle sisään jo lapsena lukemiinsa ja ihailemiinsa Selma Lagerlöfin tarinoihin, ja eläytyneensä jo silloin Nils Holgerssonin villihanhen selästä kuvattuihin kertomuksiin. Valokuvaaja rakastui kuvausretkiensä aikana Ruotsiin, vaikka kuvaaminen sinänsä vaati paljon matkantekoa ja hänen autonsa toimi hyvin pitkiä aikoja hänen makuuhuoneenaan ja keittiönään. 

Andy Horner kertoi kuvanneensa näyttelyn kuvat vanhalla, erikoisrakenteisella filmikameralla suurelta osin aamuyöstä kello 03 - 05 aikaan, koska silloin oli ainoa ajankohta, jolloin kuvissa ei näkynyt ihmisiä ja valo oli sopivan pehmeä ja usein myös tuuli ei häirinnyt veteen liittyvän tunnelman kuvaamista. Myös vuodenaikojen suhteen valokuvaajan piti tarkoin valita kuvaushetkensä: esimerkiksi meilläkin Kuopiossa nähtävillä oleva kuva skånelaisesta pyökkimetsästä näyttäytyy kevyen vaaleanvihreänä vain pikkuhetken ajan ennen kuin puiden lehdet ksvavat suuriksi ja peittävät koko maiseman sellaisenaan. 


Pyökkimetsää skånelaisessa alkukesän maisemassa (kuva Andy Horner)

Suomen luonnon panoraamakuvausta valokuvaaja Horner piti erityisen haastavana. Hänen mukaansa suuren ongelman maisemien tunnelman kuvaukseen muodostavat maamme laajat ja laajalle levittäytyneet metsät, koska panoraamakuvauksessa juuri laajalle aukeavat maisemat ovat ensiarvoisen tärkeitä. Hänen mukaansa Suomesta on usein hyvin vaikeaa löytää tarpeeksi korkeita kuvauspaikkoja tunnelman vangitsemiseksi panoraamaan. 


Ångermanland (Andy Horner)
Andy Horner kertoi matkanneensa kuvia ottaessaan yli 2.500 km. Hänen mukaansa yhden näyttelyssä esillä olevan panoraamakuvan rakentamiseen tarvittaisiin nykyisillä suurilla digijärjestelmäkameroilla neljä yhdistettyä kuvaa, joiden yhteiskoko olisi teoreettisesti noin 100 Mb. Hän suosittaa aloitteleville luontokuvaajille keväisten ja erityisesti syksyisten maisemien kuvaamista, koska silloin myös luonnon värit korostuvat ja myös kuvausaika on päivänkierron lyhentymisestä huolimatta kuvaajalle paljon inhimillisempi.    


Ale'n pyhät kivet Skånessa (kuva Andy Horner)


Andy Horner on syntynyt Pohjois-Englannissa. Hän muutti Ahvenanmaalle parisenkymmentä vuotta sitten, ja ryhtyi freelance-kuvaajaksi sekä valokuvauksen opettajaksi. Andy matkustelee paljon etsiäkseen kiinnostavia ja jännittäviä valokuvauksen kohteita. Hän pitää valo­kuvaus­kursseja sekä työpajoja ympäri maailmaa. Hän työstää myös valokuva­ukseen liittyviä kirjoja sekä kalentereita ja on sen ohella suosittu luennoitsija. 

Pohjola-Nordenin Kuopion piiri avasi järjestön 90-vuotisjuhlavuoden järjestämällä yhteistyössä 60 vuotta täyttävän Kuopion Kameraseuran kanssa SWEDEN PANORAMA -valokuvanäyttelyn 13.1.-1.2.2014 Kuopion maakuntakirjastolla. Näyttely koostuu yhdestätoista suuresta, 65 x 200 cm kokoisesta panoraamakuvasta, jotka on kuvannut ahvenanmaalaistunut brittikuvaaja Andy Horner.

Sweden Panorama -kuvia on nähtävillä lisää täällä

Andy Hornerin kotisivut täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti