maanantai 6. tammikuuta 2014

KUTSU FOTOFINLANDIA 2014 -valokuvakilpailuun

Vielä viikko aikaa osallistua Fotofinlandia-kisaan !
Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto haastaa kaikki kuvaajat tavoittelemaan 20 000 euron Fotofinlandia-palkintoa. Avoimen kilpailun tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen valokuvataiteen ja käyttökuvan tuoreita ilmiöitä.
Valokuvalla on entistä keskeisempi rooli sekä kuvataiteessa että viestinnän eri muodoissa. Eikä se ole unohtanut myöskään perinteistä tehtäväänsä tallentaa elävästi niin yksityistä kuin julkista historiaamme.
Fotofinlandia 2014 -kilpailuun osallistutaan 3 – 12 kuvan kokonaisuuksilla. Valokuvien aihe ja toteutustapa ovat vapaat. Kilpailu avataan Helsingin Messukeskuksen Kuva & Kamera -tapahtumassa 8.3.2013 klo. 11.30 ja sen parhaimmisto esitellään samassa paikassa keväällä 2014. Kilpailun pääpalkinto 20 000 euroa rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksilla.
Ensimmäinen Fotofinlandia-kisa käytiin 1988 ja sen voitti Sakari Kiuru. Kilpailun muut voittajat ovat 1989 Jyrki Parantainen, 1990 Vertti Teräsvuori, 1992 Jorma Puranen, 1994 Raoul Grünstein, 1996 Raakel Närhi, 2000 Elina Brotherus, 2004 Jari Silomäki, 2006 Harri Kallio, 2008 Hannes Heikura ja 2011 Maija Tammi. Viimeisin Fotofinlandia-kilpailu ratkesi marraskuussa 2011, kun elokuvaohjaaja Dome Karukoski valitsi 12 finalistin joukosta voittajaksi lehtikuvaaja Maija Tammen kuvakokonaisuuden.

Kilpailuun osallistumisen hinta on 40€ Finnfoton jäsenjärjestöjen jäsenille (kuten Kuopion Kameraseura ry) ja 80€ muille osallistujille. Vuoden 2011 Fotofinlandia -kuvasarjoja täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti