keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Luontokuvakesä tulee taas

Pentti Sammallahden valokuvanäyttely


Luontokuvakesän 2014  päätapahtuma on laaja retrospektiivinen näyttely Pentti Sammallahden tuotannosta. Teokset valitaan Tervon Lohimaahan tekijän omasta kokoelmasta.

Pentti Sammallahti on kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia valokuvaajia. Hänet tunnetaan herkkänä hetkien ja maisemien tallentajana, jonka kuvissa luonto ja ihmisen kumppanina elävät eläimet ovat keskeisessä roolissa.

Koirat ja kissat, hevoset ja lehmät, varikset ja ihmislapset, romanit ja rakastavaiset – Sammallahden valokuvissa ohikiitävä pysähtyy ja tuntematon kasvaa merkittäväksi.

Mustavalkoisten kuvien seesteisyys ja lämmin huumori ovat tehneet niistä rakastettuja kaikkialla maailmassa.








Siinä missä nykyvalokuvaus usein korostaa äärimmäistä nopeutta ja värien runsautta, Pentti Sammallahden kuvat ovat eräänlaisen ”hitaan valokuvataiteen” mestariteoksia. Sammallahti on   kriittinen ja taitava vedostaja, ja hän työstää kuvansa itse alusta loppuun.

Pentti Sammallahti - Sandö
Sammallahden näyttely avautuu yleisölle 10. toukokuuta ja jatkuu syyskuulle saakka. Toukokuussa näyttely on avoinna viikonloppuisin, 7.6.-10.8. joka päivä klo 12-18, ja ryhmille myös muina aikoina.

Pentti Sammallahden näyttelyn lisäksi Luontokuvakesän ohjelmistoon kuuluu monipuolinen koulutuspaketti, joka toteutetaan yhteistyössä Snellman-kesäyliopiston kanssa ja julkistetaan maaliskuussa. Lue lisää täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti