perjantai 11. heinäkuuta 2014

Joko HUBBLEtit itsesi?

Kesän suurimmat ja kauneimmat tähdet loistavat VB-valokuvakeskuksen Beauty of the Universe – Kaikkeuden kauneus -näyttelyssä, joka esittelee Hubble-avaruusteleskoopin komeimpia kuvia kautta aikojen. Legendaarisen avaruusteleskoopin näkymiä on nyt ensimmäistä kertaa esillä valokuvakeskuksessa Suomessa.

Näyttelyyn kuuluu valokuvavedoksia maailmankaikkeuden häikäisevistä, dramaattisista ja jännittävistä kohteista. Suurenmoinen seikkailu alkaa lähiavaruutemme kohteista, Kuun kraatereista ja Saturnuksen renkaista. Aurinkokunnastamme siirrytään Linnunradan kiehtoviin sumuihin, syntyvien tähtien pilkahduksiin ja kuolevien tähtien viimeiseen loisteeseen. Visuaalinen matka vie aina maailmankaikkeuden ääriin, galaksien hurjiin pyörteisiin ja yhteentörmäyksiin sekä kaukaisien galaksijoukkojen muotokuviin.

Hubblen klassikoihin kuuluvat muiden muassa huikeat kuvat Kölin sumusta, Orionin sumusta, Hevosenpääsumusta, Pyörregalaksista, M101-kierregalaksista ja Sombrerogalaksista. Nämä kaikki löytyvät VB-keskuksen näyttelystä.

Hubble-avaruusteleskooppi on Yhdysvaltain avaruushallinnon NASAn ja Euroopan avaruusjärjestön ESAn pitkäaikainen yhteishanke. Teleskoopin avaruuteen lähettämisestä tuli kuluneeksi 24 vuotta tänä keväänä. Vuosien varrella Hubblesta on tullut yksi tähtitieteen tunnetuimmista tutkimuslaitteista.

Käy ihmeessä näyttelyssä. VB-valokuvakeskuksen aukioloajat täällä.

Liity myös VB-seuraan - VB-valokuvakeskuksen vankkumattomaan ja tärkeään tukijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti