sunnuntai 17. elokuuta 2014

Huikea kamera: 4,4 mrd/kuvaa sekunnissa!

Ihmekameran nopeusennätys

Ryhmä japanilaistutkijoita on kehitellyt kameran, joka pystyy ottamaan käsittämättömät lähes neljä ja puoli miljardia kuvaa sekunnissa.

Kuulostaa lähinnä pahasti myöhästyneeltä aprillipilalta, mutta 4,4:n miljardin kuvan sarjakuvausnopeus sekuntia kohti on saavutettu. Kaksitoista Tokiossa sijaitsevan Keion yliopiston tutkijaa ovat saaneet valmiiksi maailman nopeimman kameran, joka pystyy tähän ihmesuoritukseen. Kamera perustuu niin kutsuttuun STAMP-tekniikkaan (Sequentially Timed All-optical Mapping Photography). Tutkijaryhmän mukaan tämän kameran nopeus on ainakin tuhatkertainen verrattuna erikoisnopeisiin kameroihin, joita käytetään lähinnä tieteellisiin tarkoituksiin.

Mekaanisen tai sähköisen sulkimen asemesta STAMP-tekniikassa hyödynnetään optista suljinta, jotta tällainen nopeus olisi mahdollinen. Valokuvien resoluutio eli tarkkuus on vaatimaton, vain 450 x 450 pikseliä, joka vastaa 0,2 megapikselin kuvaa. Valo- ja videokuvaajille tästä keksinnöstä ei ole suurta iloa, mutta tämän kameran kohderyhmä löytyykin tutkijoista, joiden työnä on selvitellä erilaisia kemiallisia reaktioita. Uutuuskamera ei ole muutenkaan mikään lomalaisen rintataskumalli, sillä on noin neliömetrin kokoinen. Siitä ollaankin nyt kehittelemässä pienempää versiota, jotta sen kuljettaminen helpottuisi. Kameran rahallisesta arvosta meillä ei ole tietoa.

Kuva: University of Tokyo. Lähde: DigiKuva-lehti 15.8.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti