torstai 11. joulukuuta 2014

Kuopion Kameraseuralle ensimmäinen naispuheenjohtaja: Heidi Kotikumpu

Yhdistyskokouksessa 8.12.2014 päätettyä:

Kuopion Kameraseuran puheenjohtajaksi vuodelle 2015 valittiin Heidi Kotikumpu. Heidi on ensimmäinen Kuopion Kameraseuran naispuheenjohtaja.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuodelle 2015 valittiin Tanja Väisänen (uusi), Pasi Lepola(uusi), Katja Kantanen sekä Jukka Hartikainen.

Varajäseniksi valittiin Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen, Lauri Koponen(uusi), Tero Lähdesmäki(uusi) sekä Anne Tuomainen.

Toiminnantarkastajaksi vuodelle 2015 valittiin Pertti Suonio ja hänelle varahenkilöksi Olli Westman.

Jäsensihteeriksi valittiin Pasi Lepola (lähetä Pasille myös osoite- ja yhteystietojen muutokset).

Digifotomaraton 2015 -toimikuntaan valittiin Heidi Kotikumpu, Pasi Lepola ja Jan-Peter Palmunen, tarvittaessa toimikuntaa täydennetään.

Jäsenmaksun suuruudeksi vuodelle 2015 päätettiin 25 €, joka on yhtä suuri kaikille.

Studion/pimiön käyttäjiltä peritään lisäksi 15 € lisämaksu/vuosi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti