torstai 20. elokuuta 2015

TULOSSA TOIMINTAA SYYSKUULLE!



Kuukauden kuva-kilpailu uudistuu ja saa seurakseen myös uuden kuvankatseluillan

Uudistuksen tarkoituksena on, että ne seuran jäsenet jotka eivät aktiivisesti osallistu Kuukauden kuva-kilpailuun tai eivät halua muutoin kuviaan internetissä julkaista pääsevät myös näyttämään omaa ”tuotantoaan” ja saamaan kuvistaan palautetta. Seuran jäsenet ovat toivoneet tarkempaa kuvien arviointia myös kuvista kuukausiteeman ulkopuolelta. Tähän pyyntöön pyrimme vastaamaan kuvaillan uudistuksella.

Kuukauden kuva-kilpailu jatkuu nettikilpailuna

Jo perinteeksi noussut KKS:n Kuukauden kuva -kilpailu uudistuu. Uusi kilpailu käydään tästä syksystä eteenpäin vain netissä. Homma toimii niin, että kuvat ladataan samalla tavalla kuin ennenkin Flickr-palveluun ja seuran jäsenistö saa kuvien äänestyslinkin sähköpostiin. Aivan kuten ennenkin.

Uutta tässä kilpailussa on, että kuukausikilpailukuvia arvioi seuran jäsenistön lisäksi myös joku henkilö seuran ulkopuolelta. Hän voi olla jonkun muun seuran jäsen tai sellainen henkilö joka on muuten ansioitunut valokuvauksen saralta Suomessa tai ulkomailla. Tämän henkilön tehtävä on arvioida viisi parasta kuvaa perusteluineen, jotka käydään läpi kuvaillassa.

Kuukauden kuva-kilpailussa on jatkossakin edellisen kuukauden voittajan valitsema teema, jonka mukaan kuvataan. Tulokset julkaistaan sitten uusiutuneessa kuvaillassa. Kuvaillassa on siis kaksi tulosta; jäsenistön pisteyttämät kuvat sekä seuran ulkopuolisen ”tuomarin” viisi parasta kuvaa. Jatkossa kuvaillassa käydään vain läpi tulokset eikä enää näytetä tai käydä läpi kaikkia kilpailukuvia.

Uudistunut kuvailta (entinen Kuukauden kuva -kilpailun kuvien katseluilta)

Kuvailta muuttaa muotoaan. Kaikki jäsenet aloittelijasta ammattilaiseen ovat tervetulleita, vaikka ei olisikaan osallistunut Kuukauden kuva -kilpailuun.
Osallistujat tuovat mukanaan muistitikulla omia vapaasti valittuja eriaiheisia kuvia maksimissaan 5 kpl (mukaan voi ottaa vielä viisi ”ylimääräistä” kuvaa, joita voidaan katsoa jos aikaa riittää)

Kuvaillassa katsellaan tuotuja kuvia ja keskustellaan niistä vapaamuotoisesti. Kuvaillan tarkoitus on myös antaa kehittävää palautetta kuvista. Tähän käytetään seuralle tehtyä kuvien arviointirunkoa joka on ladattavissa seuran sivulta pdf-tiedostona.

Tässä kuvaillassa myös julkistetaan Kuukauden kuva -kilpailun voittajakuva sekä seuran ulkopuolisen arvioitsijan valitsemat suosikkikuvat.
Kuvaillan vetää 2-3 seuran jäsentä, mutta kaikkia paikalle saapuvia kannustetaan aktiiviseen keskusteluun.

Jatkossa siis vain yksi kuvankatseluilta (=Kuvailta) ja netissä käytävä Kuukauden kuva -kilpailu

Yhteenvetona vielä:

  • Osallistu Kuukauden kuva -kilpailuun lataamalla seuran Flickr-sivulle teeman mukaisia kilpailukuvia max 3 kpl (tässä ei muuttunutta käytäntöä)
  • Äänestä suosikkikuviasi äänestyslinkin kautta (niin kuin ennenkin)
  • Tule mukaan uudistuneeseen kuvailtaan
  • Tuo tullessasi 5 (+5) vapaasti valittua omaa kuvaasi tallennuttuna muistitikulle (tämä on uutta)
  • Ole aktiivinen ja osallistu kuvailtaan saat kehittävää palautetta kuvistasi

Kuvaillan ajankohta ja paikka ilmoitetaan myöhemmin. Kuvailta pyritään järjestämään syyskuun toisella viikolla (vko 37).

Tervetuloa mukaan!

Teksti: Lauri K ja Merja M
Kuva: JPP ja Petri D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti