keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tulossa: Vuoden kuva 2015-äänestys

The Duel

Vuosi 2015 lähenee loppuaan ja Vuoden kuvan valinta alkaa olla ajankohtainen. Kuten aiempinakin vuosina, Vuoden Kuva valitaan kuluneen vuoden Kuukauden Kuva-kilpailun voittajakuvista jäsenäänestyksellä. Vuoden Kuvan äänestäminen on teknisesti samanlainen kuin kuukausittainen Kuukauden Kuva -äänestys. Kaikille Kuopion kameraseuran jäsenille lähetetään sähköpostiin äänestyslinkki, jota kautta voi äänestää omaa suosikkiaan Vuoden Kuvaksi.

Tulevien kuvaäänestysten aikataulu on seuraava:
Kuukauden Kuvan äänestysaika on 5.12.2015 klo 9:00 - 8.12.2015 klo 14:00. Joulukuun Kuukauden Kuva julkaistaan Kuopion kameraseuran nettisivuilla 8.12.2015. Tämän jälkeen alkaa Vuoden Kuvan äänestysaika 8.12.2015 - 11.12.2015 klo 14:00.

Vuoden kuva 2015 -äänestyksen voittaja julkaistaan ja palkitaan Kuopion Kameraseuran pikkujouluissa lauantaina 12.12.2015. Samassa tilaisuudessa palkitaan myös kuluneen vuoden Kuukauden Kuva -kilpailuissa eniten pisteitä kahminut Vuoden Kuvaaja 2015.

Äänestykseen voi henkisesti valmistautua, vaikka kertaamalla vuodentakaiset tapahtumat uudelleen Savon Sanomien jutusta: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/tassa-ovat-vuoden-parhaat-kuvat/1953307

...ja nyt niitä voittavia kuvia lataamaan Flickriin!

Lisätietoja seuran hallitukselta. Kuva: Petri Damstén

-LauriK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti