sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Lokakuun jäsenkirje

Molskis!

Syksy on pitkällä. Maa on ollut kertaalleen valkoisena ja autossa on talvirenkaat. Syksyn illat ovat valokuvauksen saralla aliarvostettuja. Pimeät ja sateiset illat tarjoavat hienoja mahdollisuuksia kaupunkielämän kuvaamiseen, kuvitelkaapa autojen valojen, liikennevalojen, katuvalojen ja liikkeiden neonvalojen heijastuksia kosteasta asvaltista. Ylä-Savon metropoli saa kansainvälisen leiman. Kirkkaat illat ja mahdollisuutemme löytää yksinkertaisesti paikkoja, joissa hajavalo ei juuri häiritse tuo linnunradan ja muut taivaankappaleet saatavillemme. Myrskyisät ja tuuliset koiranilmaillat ovat kuin luodut kuva-arkistojen selailuun.  
Risteys


Olemme osallistuneet Suomen Kameraseurojen liiton järjestämään Seura cup- kilpailuun parhaiden taiteellisten voimiemme kokoamalla kokoelmalla. Sama kokoelma lähetetään myös kansainväliseen Worldcup- kilpailuun. Kokoelma julkaistaan, kun tulokset Suomen kilvoittelusta on saatu.

Monenlaista toimintaa on kasaantunut tähän loppusyksyyn, Yhteisiä retkiä Iisalmeen, Pieksämäelle ja Vesanolle, kuvankäsittelyilta ja kuvailta luolalla. Toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkein on syyskokous ja sadonkorjuujuhla. 

31.10 klo 18 Kuvankäsittelyilta Digiluolalla
Toisten työstä voi aina oppia

6.11. klo 18   Kuvailta Digiluolalla 
9.11. klo 18   Sadonkorjuu ja syyskokous Digiluolalla
10.11.            Retki Iisalmeen kuuntelemaan Luontokuvausesitelmiä ja juhlistamaan 65 vuotiasta Iisalmen kameraseuraa. (Tapahtuma alkaa klo 14) Kimppakyytijärjestely tarvittaessa.
17.11.            SKsL:n vuosikokous ja Teemanäyttely "Aito" avajaiset Pieksämäellä alkaen klo 13. Kimppakyytijärjestely tarvittaessä.
25.11. klo 17Luontokuvatapahtuma Vesannolla. Kimppakyytijärjestely tarvittaessa.

Joulukuussa kuvailta totuttuun tapaan. Vuoden kuvaajan julistaminen.

Tammikuussa 2018 Instagram kurssi teemalla ’Kuinka valjastan Instagramin valokuvaajan käyttöön’, kouluttajana Laura Puntila.

Kokouskutsu

Kuopion Kameraseuran sääntömääräinen syyskokous järjestetään 9.11.2018 klo 18 yhdistyksen toimitiloissa Puijonlaaksossa, osoitteessa Sammakkolammentie 11, Kuopio. Kokouksen jälkeen Sadonkorjuujuhla, jossa tarjolla hyvän seuran ja hienojen kuvien lisäksi pientä purtavaa ja virvokkeita.

Hallitus on päättänyt laajentaa kokoonpanoa kahdella uudella jäsenellä tehtävinään tiedotus ja sähköisten tiedotuskanavien ylläpito ja kehittäminen. Jos tunnet vetoa näihin tehtäviin, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi.
Vapaaehtoiset rientävät Kameraseuran syyskokoukseen ilmottautumaan luottamushenkilöiksi



-      Hallitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti