perjantai 10. huhtikuuta 2020

Kuukauden kuvakisan voittaja ja seuraavan kuvakisan aihe


Kuukauden kuvakisat pyörivät edelleen, vaikka kuvaillat ovatkin tauolla. Palaillaan normaaleihin kuvioihin, kunhan olosuhteet sen sallivat.
Huhtikuun kuvakisan voittajaksi valikoitui Petri Damstén humoristisella kuvallaan Hot Chili. Onnea Petri! Varsin tulisen chilin on kuvattava saanut maistaakseen 😉
Kuvakisan kattaus oli varsin herkullinen kuvakisan aiheen mukaan. Kisaan oli valikoitunut useita ruoka- ja tuotekuvia. Joukossa oli humoristisempia otoksia ja herkullisuutta kuvattiin myös eläinten näkökulmasta – mehiläiset pitävät medestä, karhut raadoista ja kuoriaisten herkkua on kaarna. Kuviin oli päätynyt sushiöverit ja jauhelihakeitto, eikä retkieväitäkään ollut unohdettu. Mikä olisikaan herkullisempaa kuin eväät ulkona? Kuvia oli monipuolinen kattaus ja se oli ilahduttavaa!
Seuraavan kuukauden aihe on tämänhetkiseen tilanteeseen varsin sopiva ”Kotona”/”At home”. Vai keksisitkö jotain ihan muuta?
Toivon omasta ja seuran puolesta jokaiselle voimia tilanteeseen mikä ikinä se kenelläkin onkaan. Nyt on tarpeen koettaa keskittyä tähän hetkeen ja mikä olisikaan oikeastaan sen parempaa hetkessä elämistä kuin ottaa kamera esille ja alkaa valokuvaamaan.
/teksti: Tua N

The same also in English.

Hi everyone!
Our monthly photograph competitions are still running even though our photography evenings are on a break. We will return to our regular meetings when conditions are safe again.

The theme of photography competition of last month was ”Herkullinen” (”delicious” if it would be translated) The winner of the month is Petri Damstén and his photograph ”Hot Chili”. Congratulations Petri! The chili in the photo seems to be hot indeed!

The diversity of photographs was large and delicious. There were several food photos and product photos and some humouristic interpretations from the theme. Some have had brought animal's points of view into the competition: bees love nectar, bears love cadavers and beetles love bark. Someone has had a sushi overload and there was also a soup made from minced meat, children with their delicacy. Even picnic lunches weren’t forgotten! What would be more tasteful than eating pieces on a trip outside?

The theme for a next month is ”Kotona”/”At home”. It is a very current theme right now. Or do you make something else?

I want to wish you all strength in this situation on behalf of myself and Kuopion Kameraseura, whatever it is. It would be important to try to live in the moment. What would be the better way to do that than take your camera out and to start to take photographs?

/text Tua N

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti